Kaikki artikkelit kirjoittajalta Hanna

Hankinnan digitalisaatio – digiajan hankintamahdollisuudet

By | Ajankohtaista | No Comments
Joko olet ottanut tietoisen kehitysaskeleen digiajan mahdollisuuksien hyödyntämiseen?

Näin valmennustahon näkökulmasta kevään mielenkiintoisimpien koulutustapahtumiemme listaan on merkittävä Hankinnan digitalisaatio -koulutus. Tämä koulutusvalikoimamme tuorein tulokas vastaa hankinnan ajankohtaisiin haasteisiin ja kilpailuetumahdollisuuksiin. Vedimme kolmiosaisen koulutuskokonaisuuden huhti-toukokuussa yhteistyössä pitkäaikaisten yhteistyökumppaniemme, Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n sekä Leader’s Beacon Group Oy:n, kanssa.

Olemme saaneet osallistujilta runsaasti innostunutta palautetta valmennuksesta, mikä kertoo paitsi koulutuksen tarpeellisuudesta, myös kannustaa jatkamaan sen parissa entistä antoisammalla otteella.

Hankinnan digitalisaatio -kurssin rakentuu kolmen pääteeman varaan.

Hankinnan digitalisaatio -kurssi rakentuu kolmen pääteeman varaan.

Koulutuksessa luotiin pohja aiheen kokonaiskuvan hyvällä hahmottamisella sekä olennaisella, tutkitulla teoriatiedolla. Tätä pääomaa rikastettiin läpi koulutuksen hyvin käytännönläheisellä ja oivaltavaan pohtimiseen ohjaavalla otteella hankinnan digitalisoinnin toteutuksesta menetelmineen ja työkaluineen. Alan parhaat kokemuskäytänteet valjastettiin hyötykäyttöön runsaslukuisten asiantuntijapuheenvuorojen avulla.

Kuten kaikissa koulutuksissamme, huomioimme valmennuksessa osallistujat omien organisaatioidensa edustajina, mikä tässä digitalisaatiovalmennuksessa tarkoitti omakotaisia tehtäviä, käytännönläheistä dialogia, sekä lopulta oman organisaation digitalisointiprojektin käynnistämissuunnitelman ja tiekartan laatimista. Osallistujien loppukommenteissa korostuivat tyytyväisyys aiheen kattavaan mutta selkeään haltuunottoon sekä hyödyllisiin jatkoevästyksiin.

Nykyteknologia tarjoaa meille mahdollisuuksia saavuttaa enemmän, viisaammin: on kiinni itsestämme tarttua annettuihin mahdollisuuksiin.

Huomispäivän hankinnan ammattilaiset – lämmin tervetulotoivotus seuraavalle, syystalvella 2022 järjestettävälle Hankinnan digitalisaatio – kurssille!

Lisätietoa ja ilmoittautuminen täällä>>

Koulutuskalenteristamme löydät koko syksyn valmennustarjonnan>>

Syksyn koulutuskalenteristamme löytyy mm. runsaasti innostunutta asiakaspalautetta kerännyt kategoriajohtamisen valmennus yhteistyössä Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n kanssa, sekä Hankintakoulutus uudelle hankintapäällikölle yhteistyössä MIF Management Institute of Finlandin kanssa. Lisäksi valmennustarjonnasta löytyy Oston peruskurssi, Hankinnan johtaminen ja kehittäminen sekä verrattain uusi mutta hyvin ajankohtainen Hankinnan digitalisaatio, joka keräsi keväällä osallistujilta kiitosta. Kolme viimeksi mainittua koulutusta järjestetään yhteistyössä Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n kanssa, ja ne toimivat itsenäisinä osaamisen kasvattajina ja/tai osana LOGY:n laajempaa hankintakoulutuspolkua.

 

MLL-joulu-keräys-2021

Toivotamme rauhallista joulunaikaa!

By | Ajankohtaista | No Comments

MLL-joulu-keräys-2021

Jouluinen tervehdys teille yhteistyökumppanimme ja asiakkaamme sekä muut seuraajatahot!

Toivotamme rauhallista joulunaikaa sekä onnellista uutta vuotta 2022. Olkoon se täynnä uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia meille kaikille.

– Lämmöllä, Innodean porukka

PS. Edellisvuosien tapaan tuemme tänäkin jouluna MLL:n Hyvä Joulumieli -keräystä, jonka turvin autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä. Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään tänä vuonna jo 25. kerran. Tavoitteena on kerätä lahjoituksilla 2,5 miljoonaa euroa. Keräysvaroilla lahjoitetaan ruokalahjakortteja talousvaikeuksista kärsiville lapsiperheille.

Syksy sekä syksyn valmennukset – tervetuloa!

By | Ajankohtaista | No Comments

Syksy ja syksyn hankintavalmennukset - tervetuloa!
Kesätauon jäljiltä starttaamme syksy n valmennuskokonaisuutemme ilolla ja innolla – taas päästään käsiksi siihen, mitä teemme parhaiten🤩 Ensimmäinen avoin valmennuksemme on kategoriajohtamisen koulutus, joka toteutetaan yhteistyössä Suomen Osto- ja Logistiikkayritys LOGY ry:n kanssa. Hankinnan kehityshaluiset ammattilaiset, tervetuloa mukaan!

Valmennuksessa opit kategoriajohtamisen prosessit ja vaikutuskeinot sekä sen toteuttamisessa tarvittavat analyysit. Saat myös käytännönläheisen työkalupakin/pelikirjan kategoriastrategian jalkauttamiseen käytännön työssäsi.

>>Tutustu ohjelmaan tarkemmin LOGY ry:n sivuilla.

>> Oikopolku koulutuskalenteriimme.

Hankintojen strateginen johtaminen keskeinen painopistealue Kansallisessa julkisten hankintojen strategiassa

By | Ajankohtaista | No Comments

Vuonna 2020 lanseerattu Kansallinen julkisten hankintojen strategia visioi Suomen eurooppalaiseksi edelläkävijäksi julkisten hankintojen johtamisessa. Julkisten organisaatioiden käyttäessä vuosittain noin 35 miljardia euroa julkisiin hankintoihin, niiden entistä strategisemmalla johtamisella saavutetuilla vaikutuksilla voidaan tavoitella merkittävää kansantaloudellista vaikuttavuutta. Innodea on koko olemassaolonsa ajan tehnyt työtä tämän tavoitteen eteen – sekä omalla työllämme että yhteistyökumppaneiden kanssa.

Lukuisten julkisten organisaatioiden kanssa tehtyjen strategisten kehittämisprojektien lisäksi olemme panostaneet strategisen hankintaosaamisen vahvistamiseen sekä valmennusohjelmiin julkisella sektorilla. Yksi osoitus tästä on HAUS Kehittämiskeskuksen kanssa toteutettava, syksyllä jo viidennentoista kerran käynnistyvä vuoden mittainen Hankintaosaaja-koulutusohjelma. Ohjelmassa Innodean vastuulla on strategisen johtamisen näkökulma.

– On todella hienoa, että uusi kansallinen hankintastrategia on vihdoin valmistunut ja että hankintojen strateginen johtaminen on nostettu siinä keskeiseksi painopistealueeksi, toimitusjohtaja Hanna Pajunen-Muhonen iloitsee. – Myös muut hankintastrategiassa nostetut painopisteet ovat sellaisia, joiden eteen olemme työskennelleet pitkäjänteisesti. On hienoa nähdä työn tuottavan tulosta, hän toteaa ja jatkaa: – Vaikka paljon on saatu aikaiseksi ja konkreettisia tuloksia syntynyt, niin vielä on kehitettävää monen julkisen organisaation strategisissa hankintakyvykkyyksissä. Määrätietoinen työmme jatkuu myös tällä saralla.

Lisätietoja syksyllä alkavasta Hankintaosaaja 15-koulutusohjelmasta.

Tutustu referensseihimme.

Kansallinen julkisten hankintojen strategia 2020
Kansallinen julkisten hankintojen strategia 2020.

Kansalliseen julkisten hankintojen strategiaan voit tutustua tarkemmin Valtioneuvoston sivuilla.

Valtioneuvoston julkaisussa Kansallisen hankintastrategian taustaa ja tavoitteita kuvaillaan mm. näin:

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa on 27 julkisiin hankintoihin liittyvää tavoitetta. Julkisiin hankintoihin liittyviä erilaisia kehittämistarpeita ei voida edistää pelkästään lainsäädännön keinoin. Hankintojen vaikuttavuuden edistämiseen tarvitaan yhteistyötä ministeriöiden välillä sekä kuntasektorin ja tarjoajien kanssa.

Valtiovarainministeriö asetti 5.9.2019 yhteistyössä Kuntaliiton kanssa Vaikuttavat julkiset hankinnat –toimenpideohjelman (Hankinta-Suomi) kansallisen julkisten hankintojen strategian laatimiseksi, julkisten hankintojen toimijoiden yhteistyön lisäämiseksi ja hankintojen vaikuttavuuden kehittämiseksi. Toimenpideohjelmassa on laadittu Suomen ensimmäinen kansallinen julkisten hankintojen strategia, joka julkaistiin 9.9.2020.

Strategiassa kehittämisen kärkinä ovat strateginen johtaminen sekä hankintataitojen edistäminen. Tietojohtaminen ja vaikuttavuuden arviointi tukevat strategista johtamista. Kehittämistyön keskiössä on toimivien ja laadukkaiden tuotteiden ja palveluiden hankkiminen siten, että kaikki osapuolet ovat osallisina prosessissa ja markkinat ovat elinvoimaiset. Julkisten hankintojen osana voidaan synnyttää myös innovaatioita. Näiden elementtien kehittämisen avulla voidaan hankinnoilla saavuttaa taloudellista, sosiaalista ja ekologista kestävyyttä.

Hyvä palaute kannustaa jatkamaan kehitystyötä

By | Ajankohtaista | No Comments

Työssämme suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisen polulla palkitsevimpia hetkiä ovat asiakkaan saaman aidon hyödyn näkeminen ja kuuleminen. Viime aikoina erityisesti yrityskohtaiset kategoriajohtamisen valmennus- ja sparrausohjelmamme on koettu erityisen hyviksi.

”Hannan apu kategoriajohtamisen kehittämisessä ja käytäntöön viemisessä on ollut todella arvokasta ja auttanut meitä omassa työssämme. On ollut antoisaa työskennellä alan asiantuntevan ammattilaisen kanssa. Hänen tukensa on tuonut määrätietoisuutta ja varmuutta tekemiseen.  Suuret kiitokset!”. Näin kommentoi hiljattain yhteistyötämme erään suuren asiakasorganisaation hankinnan kehittämispäällikkö, joka jakoi lisäksi yleisen näkemyksen organisaation kaikkien yhdeksän kategorian osalta sparraussessioiden hyödyllisyydestä ja ajatuksia avartavuudesta.

Muun muassa tämä sekä muu saamamme hyvä palaute kannustaa meitä jatkamaan molemmin puolin antoisaa kehitystyötä yrityskohtaisten johtamisvalmennusten parissa.

Asiakkaidemme sanomaa

”On ollut antoisaa työskennellä alan asiantuntevan ammattilaisen kanssa.”

Interaktiiviset etävalmennukset tulivat jäädäkseen

By | Ajankohtaista | No Comments

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin – omaksi sekä asiakkaidemme hyväksi olemme todenneet epidemiaolosuhteiden pakottamien etävalmennusten hyödyt ja toimivuuden. Edellis- ja kuluvana vuonna keräämämme asiakaspalautteen sanoma on selvä: etävalmennus on mieleinen vaihtoehto siinä missä perinteinenkin konsepti, suurelle osalle tietyissä tilanteissa jopa mieleisempi. Sen parhaiksi puoliksi luettakoon tietysti ketteryyden ja arkeen sovittamisen helppouden. Vähemmän juoksemista paikasta a paikkaan b, enemmän aikaa uppoutua kehittämään omaa ja sitä kautta oman organisaation osaamista. Lisäksi monelle uuden omaksuminen ja visioiminen saattaa olla luontevampaa omasta tutusta työskentely-ympäristöstä käsin. Erityisesti asiakkaat ovat kiitelleet kehittämiemme etävalmennusmallien interaktiivisuutta. Tulemmekin jatkossa tarjoamaan molempia koulutusvaihtoehtoja osana toimintaamme.

Asiakkaidemme sanomaa

”En olisi osannut odottaa näin interaktiivista ja innostavaa  etätoteutusta. KIITOS!”

Yrityskohtaisten hankintojen johtamisen sparrauksella huippusaavutuksiin – myös pandemia-aikana

By | Ajankohtaista | No Comments

Yrityksen ulkopuolelta hankitut tavarat, materiaalit ja palvelut eli ulkoiset resurssit muodostavat noin 80% keskivertoyrityksen kaikista kustannuksista. Hankinnan roolia organisaatiolle voidaankin kuvata elintärkeäksi, muttei sen ensisijaiseksi olemassaolon syyksi. Siksi se on otettava haltuun kriittisenä osana ydinliiketoimintaa. Yrityskohtaisten hankintojen johtamisen sparrauksilla voidaan yltää huippusaavutuksiin kasvattamalla tätä kriittistä kyvykkyyttä.

Yrityskohtaisissa sparrauksissa pureudutaan paitsi koko organisaation kyvykkyyksien kehittämiseen, myös hankintojen kehittämisestä vastaavien henkilöiden osaamisen kehittämiseen.  Leijonanosa menestyneistä hankintajohtajista ja hankinnan ammattilaisista on kehittänyt osaamistaan ja laajentanut näkemyksiään lisäkoulutuksella uransa aikana. Kuten organisaation kehitys, myös henkilökohtainen urakehitys vaatii aktiivista työtä tapahtuakseen. – On suuri kunnia, että olemme saaneet olla mukana tukemassa tätä kehittymistä niin monen yrityksen ja organisaation kanssa. Jokaisen asiakkaan kanssa olemme myös itse oppineet jotain uutta, kertoo toimitusjohtaja, vastaava asiantuntija Hanna Pajunen-Muhonen Innodeasta. – Se on innostavaa ja palkitsevaa, kuulummehan itsekin elinikäisiin oppijoihin, hän sanoo, ja lisää, – Pandemia-aikana sparraukset ovat siirtyneet nopeasti etänä tapahtuviksi, jonka on jopa koettu tuovan lisää joustavuutta ja ketteryyttä toimintaan.

Kevään koulutuskalenterimme päivitetty

By | Ajankohtaista | No Comments

Suositut etävalmennuksemme jatkuvat!  Kevään koulutuskalenteristamme löytyy mm. kategoriajohtamisen valmennus, johon on vielä muutama paikka jäljellä. Vaihtoehtoisesti kevään kiireiset voivat laittaa korvan taakse päivämäärät 15.-16.9., jolloin koulutus järjestetään uudelleen syksyn tullen. Pääset tutkimaan kalenteriamme tarkemmin tästä.

Pandemiaolosuhteiden pakottamat etäkoulutusjärjestelymme ovat sujuneet erittäin mukavasti – sekä valmentajien näkökulmasta että osallistujilta kerätyn palautteen mukaisesti. Tervetuloa mukaan!

Innodea Oy toivottaa tunnelmallista joulunaikaa kaikille!

By | Ajankohtaista | No Comments

Näin loppuvaiheessa vuotta toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme tunnelmallista ja rentouttavaa  joulunaikaa sekä onnea uudelle vuodelle 2021! Olkoon tuleva vuosi kaikin tavoin tätä poikkeuksellista vuotta parempi! Samalla kiitämme lämpimästi yhteistyöstä ja odotamme jo innolla yhteistyön jatkumista kanssanne sekä uusia tulevia yhteistyöprojekteja mielenkiintoisten aihealueiden tiimoilta.

Joulutunnelmaa jaamme osaltamme eteenpäin lahjoittamalla joululahjavaramme tänä vuonna Mannerheimin Lastensuojeluliiton Anna joululahja lapsille -joulukeräykseen. Keräyksen varat ohjataan tukemaan kotimaan vähävaraisten tai vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsia ja nuoria, tarjoten heille mahdollisuuksia parempaan elämään.

Hyvää joulua!

hankintojen-johtaminen-ja-kehittäminen-ostamisesta-toimittajamarkkinoiden-hallintaan-teos-5.-painos

Hankintojen johtaminen -kirja nyt saatavilla

By | Ajankohtaista, Alan kirjallisuus | No Comments

Uunituoreena painosta, olkaa hyvät! Runsaan kysynnän vuoksi Hankintojen johtaminen -teoksen 5. painoksen uusintapainosta on  nyt saatavilla. Omasi saat helpoiten tilaamalla sen suoraan kustantajalta osoitteessa https://arthouse.fi hintaan 89,90€. Isommissa tilauksissa (5 kpl ja sitä enemmän) voit kääntyä huoletta puoleemme, niin hoidamme tilauksen puolestasi yksikköhintaan 81,90€. Meidät tavoittaa osoitteesta info@innodea.fi asian tiimoilta.

Innodean johtavan asiantuntijan, toimitusjohtaja Hanna Pajunen-Muhosen ja Aalto-yliopiston tutkijatohtori Kari Ilorannan kirjoittama Hankintojen johtaminen -teos on monipuolinen käsikirja alan ammattilaisille ja opiskelijoille. Se toimii kompassina läpi materiaalien ja palveluiden ostoviidakon, matkalla lisäarvoa tuottavaan toimittajamarkkinoiden kokonaisvaltaiseen hallintaan.

Ulkoiset palveluiden ja tavaroiden hankinnat muodostavat tyypillisesti yli kaksi kolmasosaa yritysten liikevaihdosta ja yhä useammin hallitsevan osan myös julkisten organisaatioiden kustannuksista. Kannattavuus, kilpailukyky ja palvelun tehokkuus rakentuvat suurelta osin sen varaan, miten näitä ulkopuolisia resursseja osataan hankkia, kehittää ja johtaa.

Hankintojen johtaminen kertoo, miten yritykset ja julkiset organisaatiot voivat kehittää hankintaosaamistaan ja siten parantaa kilpailukykyään, kustannustehokkuuttaan ja asiakkaidensa palvelua. Käsiteltäviä aihealueita ovat muun muassa ulkoistaminen ja palveluhankinnat, kokonaiskustannusajattelu ja toimittajan kustannusrakenteiden mallintaminen, hankintastrategioiden ja kategoriasuunnitelmien luominen, toimittajamarkkinatuntemus, järjestelmällinen toimittajien etsiminen, arviointi ja valinta sekä toimittajasuhteiden, toimittajien ja toimitusverkostojen kehittäminen.

Alaa kehittävä T&K-toiminta kuuluu asiantuntija- ja valmennuspalveluiden ohella olennaisena osana palveluvalikoimaamme.

Kirjan aihealueisiin voit tutustua alla. Tämä hankinta-asiantuntijan raamattunakin tunnettu hankinnan ja ulkoisten resurssien johtamisen käsikirja kattaa kaikki strategisen hankintatoimen johtamisen ja kehittämisen osa-alueet. Alun perin vuonna 2008 julkaistu teos on runsaan kysyntänsä vuoksi päivitetty / täysin uudistettu vuosina 2012, 2015, 2018 ja 2020.

Hankintojen johtaminen – ostamisesta toimittajamarkkinoiden hallintaan |
Kari Iloranta & Hanna Pajunen-Muhonen

  1. Hankintaosaamisen strateginen ja taloudellinen merkitys
  2. Lyhyt katsaus ostamisen historiaan
  3. Hankinnan terminologiaa
  4. Hankintojen yleinen jaottelu
  5. Hankintojen muuttunut rooli
  6. Kohti aktiivista hankintaotetta
  7. Hankintojen jaottelu kategorioihin
  8. Strateginen ote hankintoihin
  9. Kokonaiskustannusajattelu
  10. Palvelun hankinnan erityispiirteitä
  11. Toimittajien etsintä ja arviointi
  12. Kilpailuttaminen
  13. Neuvottelut ja niihin valmistautuminen
  14. Sopimukset, sopimusjuridiikka ja sopimusehdot
  15. Yhteistyö ja kumppanuussuhteet
  16. Toimittajien kehittäminen
  17. Erilaiset toimittajasuhteet, erilaiset tavoitteet ja mittarit
  18. Hankintojen organisointi
  19. Toimitusketjun hallinta ja johtaminen
  20. Onnistumisen mittaus ja arviointi